Kuerlinkat

Kuerlinkat ovat kaksi runsasvetistä putousta Kolarin kunnassa lähellä Äkäslompolon kylää. Putoukset sijaitsevat Kuertunturin lounaispuolella virtaavassa Kuerjoessa, joka viimeisellä kilometrillään villiintyy kuohuvaksi koskeksi. Noin puoli kilometriä ennen läheiseen Äkäsjokeen laskemistaan Kuerjoki muodostaa kaksi peräkkäistä putousta: ylemmän ja alemman Kuerlinkan.

Ylempi Kuerlinkka on vesiputouksena selvästi korkeampi ja komeampi kuin alempi koski. Tässä putouksessa Kuerjoen vesi puristuu suht. kapean kalliouoman läpi pudoten vajaat kolme metriä kahdessa portaassa – valkoisena kuohuen. Vesi ikään kuin virtaa "kallioportista" ulos joen alemmalle tasolle, jossa uoma jälleen levenee ja virtaus hidastuu. Tällä alueella rantoja reunustavat suomättäät ja pienet puut ennen etelämpänä kohoavia kallioseinämiä. Ylempää Kuerlinkkaa on helppo katsoa ja kuvata, sillä joen rannassa on valmiita polkuja, joita pitkin putouksen ympäristössä on vaivatonta liikkua.

Alempi Kuerlinkka, joka virtaa n. 200 metrin päässä alempana joessa, on putouksena selvästi pienempi kuin ylempi, mutta silti näkemisen arvoinen koski. Putouksen korkeus on arviolta 1.5 metriä, ja se sijaitsee Kuerjoen alajuoksulla paikassa, jossa lähes pystysuorat kalliot reunustavat jokea. Pienestä korkeudestaan huolimatta putous on kalliokanjonin keskellä kohtuullisen näyttävä veden pyörteillessä ennen matkaansa Äkäsjoelle. Kun könkään luokse on päässyt, sitä on helppo katsella ja kuvata kiviseltä tasanteelta joen rannassa. Tasanteella on myös (luultavasti epävirallinen, mutta toimiva) tulentekopaikka.

Kuerlinkka-nimi on saamelaista alkuperää, ja merkitsee suoraan käännettynä taimenputousta (Kouderlinkka). Meritaimenia pyydystettiin putouksista entisaikoina rautalangasta (alunperin pajusta) valmistetuilla konteilla, joihin hypyissään epäonnistuneet kalat putosivat. Kuerlinkkojen konttipyynti olikin alueen oma, vuosisatoja vanha perinne, joka päättyi vasta 1950-luvulla. Varsinkin ylemmästä Kuerlinkasta vesi putoaa niin jyrkästi, että vain voimakkaimmat meritaimenet jaksavat nousta putouksen yläpuolisille vesille kutemaan. Kuerjoki on menneinä vuosikymmeninä ollut myös tärkeä tukinuittoväylä, joskin kaikki uittotoiminnan jäänteet ovat ajan saatossa hävinneet.

Äkäslompololaisen maanviljelijän Kilian Frimanin (1854–1940) taimenpyydys alemmalla Kuerlinkalla. Ylävirtaan hyppäävät taimenet putosivat ajoittain sivuun ja jäivät konttipyydykseen, ja kokija veti pyydyksen ylös, ennen kuin virta ruhjoi kalan. Kuva Kalervo Niskakosken kokoelmasta (www.äkäslompolo.fi).

Kuerlinkkojen luokse pääsee kohtalaisen kätevästi autolla, joka kannattaa jättää läheiselle Aavahelukantielle lähelle Kuersuvannontien risteystä. Tämä siksi, koska ylemmän Kuerlinkan lähelle vievä Kuersuvannontie ei välttämättä ole aina ajokelpoinen. Aavahelukantie kääntyy isolta 940-tieltä putouksia kohti n. 6 kilometriä Äkäslompolosta lounaaseen. Kuersuvannontietä pitkin on helppo kävellä Kuerjoen ylittävälle sillalle, josta jokea alavirtaan seuraamalla ylempi linkka löytyy nopeasti. Alemman linkan näkeminen vaatii selvästi enemmän vaivaa; putoukselle pääsee erillistä metsäpolkua myöten edellä mainitusta tienristeyksestä, joskin reitin loppuosa edellyttää jyrkän ja kivikkoisen rinteen kiipeämistä, eikä siten sovi huonokuntoisimmille.

Kokonaisuutena Kuerlinkat ovat hieno luonto- ja kulttuurinähtävyys kaikille Kolarissa ja varsinkin Äkäslompolossa matkaileville. Länsi-Lapin putousten joukossa ne ovat selvää parhaimmistoa, erityisesti veden määrän ja jyrkkyyden osalta. Talvella putousten ylle muodostuu komea jääkatto, joka sulaa yleensä pois vasta toukokuun lopulla. Katon alla vesi kuohuaa kevättulvissa ikäänkuin luolasta ulos, mikä sekin on näkynä mieleen jäävä.