Suomen "urbaanit" vesiputoukset – onko niitä?

Julkaistu: 23.03.2017

Nykypäivänä saa harva se viikko lukea otsikoita Suomen kaupungistumisesta ja siitä, kuinka väestö muuttaa maalta kasvukeskusten ääreen ja pohjoisesta etelään. Vaikka vesiputouksemme ovatkin ensi sijassa luonnontilaisten erämaiden matkakohteita ja sellaisina pysyvät, on kaupungistumisen valossa mielenkiintoista kysyä, voisiko vesiputouskin periaatteessa olla urbaani ja samalla elävä luonnonnähtävyys?

Useimmat meistä mieltävät vesiputoukset lähes yksinomaan kansallispuistojen, tiettömien erämaiden ja yleensäkin syrjäseutujen luontokohteiksi. Tässä on paljon perää, sillä jo maantieteellisistä syistä putousten esiintyminen on tiuhinta harvaan asutussa Pohjois-Suomessa, jossa maaston korkeuserot loistavat putousten eduksi esimerkiksi Käsivarren Lapissa ja Pohjois-Kuusamon ylängöillä.

Mutta on Suomessa silti ainakin kaksi vapaasti virtaavaa vesiputousta, jotka sijaitsevat kirjaimellisesti kaupunkien keskellä. Nimittäin Strömberginkoski Helsingissä ja Myllykoski Karkkilassa:

Strömberginkoski 21.4.2016. Kuva: Jussi Laine
Strömberginkoski Helsingin Pitäjänmäessä huhtikuussa 2016. Kuva: Jussi Laine

Karkkilan Myllykoski
Karkkilan Myllykoski huhtikuussa 2010. Kuva: Jussi Laine

"Urbaanit" vesiputoukset ansaitsevat mielestäni esille noston omana artikkelinaan jo siksi, että ne ovat harvinaisia putouskohteita, joilla on silti poikkeuksellisen paljon annettavaa Suomen matkailulle ja ihmisten hyvinvoinnille.

Ensinnäkin urbaanit putoukset ovat sijaintinsa vuoksi pääsääntöisesti helpommin saavutettavissa, kuin syrjäseutujen putoukset. Myös putousten potentiaaliset kävijämäärät ovat kaupunkien suurten väestöpohjien ansiosta korkeita, ja sijainti rakennetussa ympäristössä mahdollistaa (ainakin periaatteessa) kohteen ja sen ympäristön säännöllisen ja tehokkaan hoidon.

Urbaaneille putouksille pääsee yleensä kaupungin ylläpitämiä puistoreittejä pitkin, mikä on kätevää esimerkiksi liikuntarajoitteisille ja niille, joita erävaeltaminen ei kiinnosta. Siinä missä lähes kaikkien maamme putousten saavuttaminen vaatii ainakin jossakin muodossa yksityisautoilua, putouksen sijainti kaupungin keskustassa voi taata kohteelle helpon pääsyn myös joukkoliikenteen keinoin.

Parhaassa tapauksessa putous kuohuaa jopa kävelymatkan päässä omasta kaupunkikodista, jolloin putousretkelle voi lähteä vaikka iltakävelyllä. Urbaanien putousten rooli kaupunkien kesämatkailussa voikin siksi olla huomattava – jos kohteita vain löytyy, ja niistä muistetaan tiedottaa tarpeeksi hyvin.

Erinomainen esimerkki on juuri edellä mainittu Strömberginkoski Helsingissä. Kolmimetrinen, lähes vapaasti putoava kallioköngäs sijaitsee Strömberginpuistossa Helsingin Pitäjänmäessä, ja vaikka lähellä on massiivisesti rakennettuja työpaikka-, ja asuinalueita (ja lisää on tulossa), putous sulautuu puiston vehreyteen hyvin.

Strömberginkoski
Strömberginkoski heinäkuussa 2012. Kuva: Jussi Laine

Strömberginkosken luona voi tuntea jopa luonnonrauhaa, eikä edes liikenteen melu häiritse pahasti. Julkisen liikenteen yhteydet ovat hyvät – lähellä on Pitäjänmäen rautatieasema ja bussipysäkkejä, ja oletettavasti yhteydet paranevat vielä ennestään, kun Pitäjänmäen kautta kulkeva raidejokeri lähivuosina aloittaa toimintansa. Vesiputous maamme suurimmassa kaupungissa on rikkaus ja harvinaisuus, josta kaupungin kannattaa olla julkisestikin ylpeä.

Myllykosken putous Karkkilassa sijaitsee niin ikään hyvin hoidetussa puistossa helppokulkuisten kävelyreittien varrella. Karkkilan kaupunki on toki reippaasti Helsinkiä pienempi, mutta sielläkin on toimiva julkinen liikenne, ja kaupungin keskustan Myllypuisto on hyvin hoidettu virkistysalue. Ja kun kyse on pikkukaupungista, voi putouksen rooli vaikkapa matkailuvalttina olla vieläkin merkittävämpi kuin suuressa kaupungissa, jossa kävijöitä on muutenkin.

Karkkilan Myllykosken lähellä oleva pöytä
Karkkilan Myllykoskea ympäröivässä puistossa voi kesäisin retkeillä vaikka eväiden kanssa.

Jäljellä on kuitenkin vielä yksi tärkeä kysymys: Ovatko "urbaanit" putoukset Suomessa tuomittu pysymään marginaalikohteina, joista vain hyvin harvojen kaupunkien asukkaat ja kävijät pääsevät nauttimaan?

Yllättävä vastaus: ei välttämättä suinkaan!

Yllättävänkin moni Suomen kaupungeista ja kuntien keskustaajamista on nimittäin perustettu alunperin vesiputousten ja koskien ympärille. Syitä tähän on monia, mutta putousten ja koskien rooli myllyjen ja myöhemmin teollisuuslaitosten pyörittäjinä on varmasti ollut merkittävä tekijä kaupunkien kasvun kannalta.

Esimerkiksi oma pääkaupunkimme Helsinki perustettiin aikanaan Vantaanjoen suulle Vanhankaupunginkosken (ent. Helsinginkosken) partaalle. Kajaanin kaupunki Kainuussa sijaitsee Kajaaninjoen kuuluisien Ämmä- ja Koivukoskien rannoilla, Jämsän kaupunki Jämsänkosken ympärillä ja Tampere Tammerkosken ympärillä.

Hämeenkyrön kunnan keskustaajama on rakentunut Kyröskosken putouksen ("Hämeen Hälläpyörän") ympärille ja Kotkan kaupunki Kymijoen suulla on aikanaan ollut koti Korkeakosken valtavalle putoukselle. Unohtamatta tietenkään Imatraa ja Suomen kuuluisinta koskea, Imatrankoskea.

Korkeakoski
Kymijoen Korkeakosken 13-metrinen putous Kotkassa todennäköisesti 1900-luvun alussa. Taustalla teollisuusrakennuksia.

Jokaiselle lienee selvää, mitä näille Suomen kaikkein alkuperäisimmille "urbaaneille" putouksille ja koskille on sittemmin tapahtunut: Ne ovat yksi toisensa jälkeen valjastettu sähköntuotannon alttarille osana teollistuvan yhteiskunnan kehitystä. Samalla on menetetty upeita luontokohteita, kun muita tehokkaita sähköenergian lähteitä ei ole tunnettu.

2000-luvulla entistä suurempi osa väestöstä asuu kaupungeissa. Tällöin lienee selvää, että kysyntä myös luonto- ja virkistysarvoille nimenomaan kaupunkialueilla tulee kasvamaan. Useimmat Suomen vesivoimalaitokset ovat sähköntuotannoltaan mitättömiä minivesivoimaloita (tai korkeintaan ns. pienvesivoimaloita), joilla ei yksittäiskohteina ole juuri minkäänlaista merkitystä valtakunnalliselle energiataloudelle. Vaihtoehtoiset uusiutuvat energiantuotantomenetelmät, kuten aurinkopaneelit, ovat myös kehittyneet viime vuosina entistä tehokkaammiksi, ja suunta jatkuu edelleen.

Tässä valossa voisi olla hyödyllistä jälleen kerran miettiä, voisiko edes osan Suomen kansaa oman aikansa palvelleista vesienergiamyllyistä palauttaa takaisin ennalleen, oikeiksi urbaaneiksi luontokohteiksi? Tai sama toisin päin kysyttynä: Mikä voisi olla rentouttavampi virkistyskohde urbaanille kaupunki-ihmiselle ja suurempi matkailuvaltti kaupungille itselleen, kuin kaupungin ikioma vesiputous tai kuuluisa koski?

Massakoski
Massakoski eli Nahkionkoski voisi olla Karkkilan kaupungin toinen "urbaani" putous, jos ränsistynyt ja huonokuntoinen minivesivoimala purettaisiin. Kuva: Jussi Laine (2015)

Kyroskoski
Kyröskosken putous Hämeenkyrön keskustassa virtaa nykyisin vapaana vain koskinäytöksissä neljä kertaa kesässä. Kuva: Jussi Laine (2014)


Näihin sanoihin lienee hyvä lopettaa. Vaikka itsekin asun kaupungissa (Espoo), en voisi kuvitellakaan elämää ilman lähiluontoa, oli putouksia tai ei. Säilytetään siis luonto- ja virkistysalueita kasvavassa määrin myös kaupunkialueilla (terveiset Helsingin ja Espoon päättäjille, jos luette tätä), ja muistetaan silloin tällöin tehdä retkiä myös kauemmaksi, jotta syrjäseudutkin putouksineen pysyvät elävinä.

Iloista kevään odotusta 100-vuotiaalle Suomelle!

Ps. Luettavaksi myös:

- "Purkaa vai ei? Vanhankaupunginkosken kiistelty pato ei hajoa helpolla" (Yle 19.12.2016)

- "Tourujoki Jyväskylässä palautetaan koskeksi" (Yle 31.3.2015)

- "Ehdotus: Tältä näyttäisi vapaana kuohuva Tammerkoski" (Tamperelainen 3.2.2014)

- Kyröskosken koskinäytökset Hämeenkyrössä 2017


Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Kirjoita uusi kommentti


  Tilaa uutiskirje

Postituslistamme jäsenenä kuulet ensimmäisten joukossa uusista vesiputouksista sivustollamme.

Tilaa uutiskirjeemme täältä!

  Yhteistyössä

Twitter