Yleistietoa Suomen vesiputouksista

Mitä vesiputoukset ovat, ja miten ne syntyvät? Millaisia vesiputouksia Suomessa on, ja millainen vaikutus niillä on ollut maamme historiaan? Tästä artikkelista löydät vastaukset näihin ja moniin muihin Suomen vesiputouksia koskeviin kysymyksiin.


Mikä on vesiputous?

Kaikkein ensimmäiseksi on luontevaa kysyä, mitä yleensä tarkoitetaan käsitteellä vesiputous. Yhteistä kaikille vesiputouksille on veden putoaminen joessa tai muussa vesistössä alas lyhyellä matkalla, mutta tähän yhtäläisyydet käytännössä päättyvät.

Tosiasiassa vesiputoukselle ei ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää, vaan määritelmä on viime kädessä katsojan silmissä. Jotkut laskevat "vesiputouksiksi" ainoastaan täysin vapaasti putoavat kosket. Toiset taas määrittelevät vesiputouksiksi loivatkin kosket, kun vettä on tarpeeksi.

Itse määritän kosken "putouksellisuuden" pääpiirteissään seuraavalla tavalla:

Jos koskea kohti katsoo suorassa kulmassa edestä, ja se näyttää "putoukselta", sen voi laskea vesiputoukseksi.

Asiaa voi havainnollistaa esimerkiksi Ruokolahdessa sijaitsevan Kemppilän Myllykosken putouksen avulla (kuva alla). Vaikka kyseinen koski putoaa alas n. 45 asteen kulmassa – ei siis läheskään pystysuorasti – se on edestäpäin katsottuna selvä vesiputous:

Kemppilän Myllykoski

Vesiputouksia kutsutaan Suomen kielessä usein könkäiksi. Sana "köngäs" on perua saamen kielen sanasta keävngis, joka tarkoittaa jyrkkää koskea. Toinen saamen kielen putousta tarkoittava sana on linkka, jota esiintyy joidenkin pohjoisimman Suomen putousten nimissä. Esimerkkeinä voidaan mainita Rovaniemen Auttiköngäs ja Kolarin Kuerlinkat.

Putouksen niskaksi kutsutaan yleisesti kohtaa, jossa vesi ylittää jyrkänteen reunan ja alkaa pudota. Vesiputoukset jaetaan lisäksi eri kategorioihin geologiansa ja ulkoasunsa perusteella. Näitä luokituksia on käsitelty tarkemmin oheisessa artikkelissa.

Mainittakoon vielä, että Wikipedian määritelmä (6.4.2016) koskelle ja vesiputoukselle on seuraava:

"Koski on vesiväylän virtapaikka, joka on yleensä myös kivikkoinen. Vesiputouksesta poiketen koskessa vesi virtaa uoman pohjaa pitkin eikä putoa vapaasti. Koski alkaa niskalta ja päättyy usein suvantoon. Näiden paikkojen korkeusero on kosken korkeus. Veneellä laskemiseen soveltumattomia jyrkkäputouksisia koskia kutsutaan könkäiksi." [1]


Vesiputousten synty

Vesiputoukset syntyvät paikkoihin, joissa joen uoma alenee jyrkästi lyhyellä matkalla. Putousten syntymekanismin takana ovat tyypillisesti olosuhteet, joissa joki virtaa eroosiota eri tavoin kestävien kivikerrosten yli. Tällöin joen virtaus kuluttaa kiveä eri nopeuksilla riippuen kivikerrosten kestävyydestä; kovien kalliokerrosten kohdalla eroosio on hidasta ja pehmeämpien kohdalla nopeaa.

Tyypillisesti vesiputous syntyy kahden eroosiota eri tavalla kestävän kiviaineksen rajapintaan. Tällöin veden kuluttama pehmeämpi kiviaines syöpyy vuosien kuluessa pois, siinä missä kovempi kalliokerros kestää virtausta paremmin. Pehmeämmän aineksen hävitessä jää jäljelle vain kovan kivikerroksen muodostama reuna, jolle putous syntyy. Mikäli putous jyrkkenee pystysuoraksi asti, sen alle muodostuu tyypillisesti syvä ja levenevä pohjalammikko (engl. plunge pool). [2]

Pystysuorat putoukset perääntyvät usein hitaasti joen ylävirtaa kohti. Tämä johtuu siitä, että reunalta syöksyvä vesi kuluttaa pehmeämpää kiviainesta pois paitsi putouksen alta, myös sen takaa. Tällöin putouksen taakse syntyy vähitellen onkalo ja kosken niska jää ulkonevalle kielekkeelle. Tarpeeksi syvennyttyään onkalon katto ja kieleke sortuvat, ja putous astuu askeleen ylävirtaan. Esimerkiksi maailman kuuluisimpiin lukeutuvat Niagaran putoukset Pohjois-Amerikassa ovat syntyneet tällä tavoin. Suomen putouksista kenties tunnetuin vastaava esimerkki on Pihtsusköngäs Enontekiöllä.

Vesiputouksen syntymekanismin vaiheet (1–5) on esitetty alla olevassa kaavakuvassa:

Vesiputouksen syntykaavio
Kaavakuva vesiputouksen syntymekanismista. Lähde: Wikipedia Commons.

Pihtsusköngäs
Pihtsusköngäs Enontekiöllä heinäkuussa 2011. Huomaa putouksen takana häämöttävä onkalo ja jyrkkä kanjoni.

Putouksia voi syntyä myös mannerlaattojen liikkeistä aiheutuvien kallioperän siirrosten seurauksena. Näissä siirroksissa kallioperälohkot liikkuvat toisiinsa nähden pysty- tai vaakasuorassa maankuoren jännitystilojen purkautuessa. Putous voi syntyä joen uoman osuessa tällaisen siirroksen kohdalle. Esimerkiksi Isterinkoski Muhoksella on saanut uomansa, kun kallioperä 1300 miljoonaa vuotta sitten vajosi ns. Muhosmuodostuman hautavajoaman syntyessä. Myös Kuopiossa virtaava Korkeakoski rotkoineen sijaitsee kallioperän murtumalinjan kohdalla.

Luonnontilaisten vesiputousten syntyyn voi joskus vaikuttaa myös ihmisen toiminta eri muodoissaan. Esimerkiksi Koivukönkään putous Posiolla on syntynyt vasta vuonna 1893, kun Kurttajoen tukinuiton humaltuneet patovahdit nukahtivat. Tällöin vesimassat murtautuivat uuteen uomaan synnyttäen putouksen valmiille kalliokynnykselle. Myös esimerkiksi Härkäahonkoski Haapajärvellä on syntynyt ihmisen toiminnan myötä, kun Kuonanjoen kalliouomaa louhittiin taannoin paikallisen tekojärven täyttökanavaksi.

Vesiputousten vesi on alkujaan peräisin maata kastelevista sateista. Sadevesi puolestaan on lähtöisin (pääosin) merestä, josta se kaasuuntuu auringon säteilyn haihduttamana vesihöyryksi. Myöhemmin vesihöyry ylös noustessaan jäähtyy ja tiivistyy takaisin nestemäiseen olomuotoonsa, muodostaen näkyviä pilviä. Alas sataessaan vesi synnyttää maanpinnalla puroja, jokia ja niistä edelleen vesistöjä, ennen laskemistaan takaisin mereen. Valuma-alueeksi kutsutaan tällöin maa-aluetta, jolta tietty vesistöalue (tai putous) saa vetensä. Mitä suurempi on putouksen valuma-alue, sitä enemmän vettä putouksessa tyypillisesti virtaa.

Kaiken kaikkiaan vesiputousten syntymiseen vaikuttavat monet tekijät, alkaen geologisista (kallioperä) aina hydrologisiin (veden kiertokulkua käsitteleviin) lähtökohtiin, täydennettynä muun ympäristön ja ihmisen vaikutuksella. Ehkäpä juuri tästä syystä vesiputoukset ovat ulosanniltaan erittäin monimuotoisia luontokohteita; kahta samanlaista ei ole.

Tarkempaa tietoa vesiputousten muodostumisesta ja hydrologiasta löytyy tarvittaessa esimerkiksi tästä artikkelista (englanniksi).


Suomen vesiputousten historiaa

"Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla:
Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa;
ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran."

- Elias Lönnrot, Kalevalan kolmas runo

Vesiputouksilla ja koskilla on ollut tärkeä osa Suomen historiassa ja kansan hyvinvoinnissa. Korkealta syöksyvän veden pauhu on kautta aikojen kiehtonut ihmismieliä, ja monia putouksia on tultu ihailemaan pitkänkin matkan päästä. Usean putouksen yhteydessä on entisaikoina myös sijainnut myllyjä, joilla lähialueiden viljaa on jauhettu, ja sitä kautta pidetty pitäjä elinvoimaisena.

Vesimyllyt olivat Suomessa aina 1900-luvun alkupuolelle asti vallitseva myllytyyppi, kunnes ne vähitellen väistyivät mm. sähkömyllyjen tieltä. Muutamia on edelleen nähtävissä alkuperäisillä paikoillaan osin museoituina esimerkiksi Hyrynsalmen Komulankönkään ja Muonion Äkäslinkan putousten yhteydessä (ks. kuva alla).

Komulanköngäs
Komulankönkään putous Hyrynsalmella. Putouksen yläpuolella on museoitu hierrinkivimylly vuodelta 1888.

1800-luvun lopulta alkaen Suomen vesiputoukset ovat näytelleet tärkeää osaa myös maamme teollistamisessa. Luontokuvaaja Risto Louneman mukaan Suomi on menneinä aikoina ollut kuuluisa koskistaan, joista moni on sittemmin uhrattu "hyvinvoinnin alttarilla" energiantuotannolle. [9]Suomen ja koko Pohjois-Euroopan upeimpiin koskiin kuulunut Imatrankoski oli maamme kuuluisimpia turistinähtävyyksiä jo 1800-luvulla, ennen kuin se vuonna 1929 padottiin sähköntuotantoon. Muita voimataloudelle osittain tai kokonaan menetettyjä kuuluisia koskia tai putouksia ovat olleet esimerkiksi 22-metrinen Kyröskoski (ts. edellä mainittu "Hämeen Hälläpyörä") Hämeenkyrössä ja 30-metrinen Aittokoski ("Kainuun Imatra") Suomussalmella. Lisätietoa ja kuvia maamme valjastetuista putouksista on nähtävissä artikkeleissa "Vesiputoukset ja vesivoima Suomessa" ja "Koskinäytökset Suomessa".

Paitsi vesivoimarakentamisen myötä, on monia maamme upeimpia putouksia menetetty myös pakkovallan keinoin. Esimerkiksi talvi- ja jatkosodan aluemenetyksiä muisteltaessa unohdetaan usein kokonaan, miten ainutlaatuisen vesiputousaarteen Suomi menetti luovutettujen alueiden mukana. Moskovan välirauhansopimuksen (1944) myötä Venäjän puolelle jäivät pysyvästi esimerkiksi 14-metrinen Jänisköngäs luovutetun Sallan Kutsajoessa, Kolttaköngäs Petsamossa Paatsjoessa ja Mäntykoski Kuusamossa Paanajärven pohjoispuolella – vain eräitä tunnetuimpia mainitakseni.

Toisaalta on mahdotonta sanoa varmuudella, moniko näistäkään putouksista olisi säilynyt vapaana nykypäivään, jos alueita ei olisi menetetty. Kun ottaa huomioon maassamme 1900-luvun puolivälissä tapahtuneen voimakkaan vesivoimarakentamisen, on täysin luontevaa kuvitella skenaario, että osa pakkorauhassa nyt menetetyistä luontokohteista olisi myöhemmin valjastettu teollisuudelle, mikäli kohteet olisivat jääneet Suomen puolelle. Silti Suomen luonnon kokema menetys väkivaltarauhan kautta on aina tragedia.

Jänisköngäs
Jänisköngäs Venäjällä luovutetun Sallan alueella Kutsan luonnonpuistossa. Kuva: Petri Niikko.

Mäntykoski
Mäntykosken putous Paanajärvellä 1930-luvulla. Kuva: Kuusamon kotiseutuarkisto, Yrjö Kortelaisen kuvakokoelma.

Kaikista menetyksistä huolimatta on kuitenkin todettava, että onneksi nykypäivän Suomessa edelleen on – ja varmasti myös tulee olemaan – upeita vesiputouksia, jotka voidaan laskea luontomme helmien joukkoon. Niiden tunnetuksi tekemiseen on myös tämä sivusto perustettu. Osittain vapaista putouksistamme on kiittäminen luonnonsuojelijoita, jotka esimerkiksi 1960-luvulla käydyissä koskisodissa pelastivat Kuusamon kuuluisimmat putoukset niitä uhanneelta vesivoimarakentamiselta [3]. Sittemmin vuonna 1987 säädetty koskiensuojelulaki kielsi vesivoimarakentamisen kokonaan monista maamme vielä luonnontilaisista joista. Näiden joukossa ovat monet Kuusamon ja Enontekiön joet putouksineen, sekä esimerkiksi Auttijoki ja Auttikönkään kuuluisa putous Rovaniemellä.

Vesiputoukset ovat aina olleet ja ovat edelleen tärkeä osa Suomen luontoa. Viime kädessä niistä huolehtiminen on tulevien sukupolvien vastuulla ja edellyttää suomalaisilta aitoa välittämistä kotimaansa ympäristöstä. Itse uskon, että putouksista huolehtiminen koituu viime kädessä myös itsemme parhaaksi, sillä elävä, toimiva ja monimuotoinen luonto on myös ihmisen elinehto.


Suomen vesiputoukset nykypäivänä

Nykypäivänä Suomen vapaista vesiputouksista valtaosa sijaitsee maan pohjoisosissa, vaikka muutamia yksittäisiä putouksia löytyy aina etelärannikkoa myöten. Keskimäärin maamme putoukset ovat pieniä verrattuna vaikkapa Norjan, USA:n tai jopa Ruotsin mahtavimpiin putouksiin. Tämä johtuu pitkälti maanpinnan tasaisuudesta. Toisaalta Suomessa on kuitenkin vesiputouksia selvästi enemmän kuin monilla muilla manner-Euroopan alueilla, kuten Tanskassa tai Hollannissa. Lisäksi maamme putousten kirjo on huomattavan värikäs, ja lähes jokainen putoustyyppi on edustettuna.

Tiettävästi maamme korkein yhtenäinen vesiputousten sarja on tällä hetkellä Kitsiputous Enontekiöllä arviolta 100 metrin kokonaiskorkeudella – joskaan virallista mittausta ei liene koskaan tehty (oheinen arvio korkeuskäyristä). Toisaalta korkeimman putouksen määrittely ei ole yksiselitteinen asia, kuten FAQ-osiossa kysymykseen "Suomen korkeimmasta vesiputouksesta" on vastattu. Jos etsitään Suomen korkeinta erillistä vapaasti putoavaa köngästä (ei sarjaa), lienee paras vastaus Enontekiön Pihtsusköngäs 17 metrin pudotuksella. Vertailun vuoksi planeettamme korkeimpana pidetty Angelin putous Venezuelassa putoaa peräti 979 metriä.

Maailmanlaajuisesti putouksia on tavattu luokitella eri ryhmiin mm. kohteen muodon ja geologian pohjalta. Oman kokemukseni pohjalta Suomen yleisimmät putoustyypit ovat ns. kaskadi- (engl. cascade) ja porrasputous- (engl. tiered) -tyyppisiä könkäitä. Näissä putoustyypeissä vesi ei putoa pystysuoraan, vaan jyrkkää rinnettä pitkin – tai jälkimmäisen tapauksessa selvästi erottuvina portaina. Sitä vastoin klassisia pystysuoria putouksia (engl. plunge waterfall) on maassamme ilmeisesti vain muutama, tunnetuimpana kenties edellä mainittu Pihtsusköngäs. Todella moni putouksistamme sisältää myös elementtejä useasta eri luokituksesta; alla on esitetty kuvien kanssa muutamia poimintoja. Täydellinen lista putoustyypeistä on luettavissa tästä artikkelista.

Varisköngäs
Varisköngäs Suomussalmella on tyypillinen esimerkki vaiheittain putoavasta kaskadi-putouksesta.

Fiellun putous
Fiellun putous Utsjoella on esimerkki kaksiosaisesta porrasputouksesta.

Kitsiputous
Kitsiputous Enontekiöllä on putousten sarja, joka sisältää niin pystysuoria putouksia, porrasputoksia kuin kaskedeitakin.

Maamme suurimmat vesiputoukset löytyvät pääosaltaan Kainuun, Kuusamon ja Käsivarren Lapin alueilta. Putousten suuren esiintymistiheyden ja korkeuden sanelee näillä alueilla oleva erityinen maasto; esimerkiksi Käsivarren Lappi kuuluu maantieteellisesti katsottuna Skandien Kölivuoristoon ja Kuusamon pohjoisosan ylänkö ns. karjalaiseen liuskevyöhykkeeseen, joka on vanhaa poimuvuoristoa.

Toisaalta putouksia esiintyy runsaasti myös muutamilla pienemmillä alueilla, joilla maaston korkeus vaihtelee voimakkaasti. Yksi tällainen on Korouoman rotkolaakso Posiolla, jossa putouksia virtaa useita erityisesti laakson koillisjyrkänteen joissa. Putouksien epätasaisen jakautumisen maassamme voi helposti todeta tutkimalla tämän sivuston karttapalvelua; muutamilla alueilla putouksia esiintyy "ryppäinä", toisilla taas ei ollenkaan.

Kartasta on helppo myös nähdä, että yllättävän suuri osa Suomen vesiputouksista sijaitsee lähellä rajavyöhykkeitä. Tässä mielessä voikin todeta, että vaikka Suomi menetti viime sodissa monta upeaa putousta, oli maallamme myös onnea. Jos vaikkapa luovutetun Sallan ja Kuusamon alueen raja olisi vedetty talvisodan päättyessä vain reilut 10 kilometriä lännemmäksi, maamme mahtavimpiin lukeutuvat Jyrävä ja Kiutaköngäs olisivat jääneet Venäjälle. Nykyisellään kyseiset könkäät muodostavat maamme putousnähtävyyksien selkärangan yhdessä Pihtsuskönkään, Kitsiputouksen ja monen muun upean kohteen kanssa.


Vesiputousten vaikutukset mieleen ja terveyteen

Vesiputoukset ovat kautta historian kuuluneet planeettamme suosituimpiin nähtävyyksiin. Esimerkiksi Niagaran putouksia Pohjois-Amerikassa ihailee vuosittain jopa 28 miljoonaa ihmistä, ja useat Suomenkin putoukset (esim. edellä mainitut Jyrävä ja Kiutaköngäs) keräävät luokseen kymmeniätuhansia kävijöitä vuosittain. Monet ihmiset myös rakentavat koristevesiputouksia ja suihkulähteitä omiin puutarhoihinsa tehdäkseen kotinsa ympäristöstä viihtyisämmän.

Mutta miksi vesiputoukset kiinnostavat ihmisiä? Mikä niiden olemuksessa vetoaa meihin? Entä millaisia voimavaroja vesiputoukset voivat yksilölle parhaimmillaan tarjota? Kun jätetään laskuista vesiputousten taloudellinen hyödyntäminen sähköntuotannossa ja tutkitaan putouksia elävinä luontokohteina, tulevat putousten voimavarat ihmisyksilölle entistä näkyvämmiksi.

Kaikki elämä maapallolla tarvitsee nestemäistä vettä, ja nykytieteen valossa planeettamme ensimmäiset elämänmuodot ovat n. 3.6 miljardia vuotta sitten syntyneet nimenomaan veden ympärille. Vesi, erityisesti virtaava vesi, voidaan nähdä elämän merkkinä ja ylläpitäjänä; missä on vettä, siellä on myös elämää. Putouksissa veden elämää ylläpitävä voima tulee näkyvästi esille, ja saa samalla katsojan tuntemaan itsensä osaksi luontoa. Ehkä siksi jopa pienet putoukset voivat olemuksellaan poistaa stressiä ja rentouttaa mieltä. Suuret putoukset puolestaan muistuttavat katsojia ihmisen pienuudesta voimallaan, pauhullaan ja virrallaan. Kaiken kaikkiaan putoukset herättävät ihmissä hyvin monenlaisia, joskus ristiriitaisiakin tunteita.

Strömberginkoski
Strömberginkosken pikkuputous Helsingissä on kaunis ja virkistävä paikka rentoutua.

Monen vesiputouksen näkeminen edellyttää pitkiä patikkamatkoja ja vaeltamista erämaassa. Tämä luonnossa liikkuminen on erinomainen tapa kehittää kuntoa, tavata ystäviä ja parantaa hyvinvointia sanan kaikilla mittapuilla. Samalla putousten etsiminen vie kuin itsestään kävijän pois kaupunkialueiden kiireen, melun ja saasteiden täyttämästä ympäristöstä. Koska monen putouksen näkeminen vaatii hyvää fyysistä kuntoa, voi kohteen saavuttaminen antaa kävijälle suuren onnistumisen tunteen, ja sitä kautta tehdä putouksen näkemisestä erityisen unohtumattoman elämyksen. Kaikella tällä on suotuisa vaikutus ihmisen henkiselle ja fyysiselle terveydelle.

Govdajohka 2011
Vaelluksella Käsivarren Lapin erämaassa Govdajohka-joen rannalla 20.7.2011.

Usein vesiputousten luona on erityisen raikas ilma, johtuen putouksen ilmaan lennättämästä vesisumusta. Ilmassa leijuvan vesisumun luonnostaan sisältämillä negatiivisilla ioneilla on myönteinen vaikutus ilman puhtauteen niiden vetäessä puoleensa pöly- ja saastehiukkasia. Negatiivisilla ioneilla saattaa olla myös muita terveysvaikutuksia, joiden kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta. Joidenkin lähteiden mukaan ne saattavat lisätä aivojen serotoniinitasoja, ja siten vaikuttaa positiivisesti mielialaan [4].

Lisätietoa vesiputousten terveysvaikutuksista on luettavissa esimerkiksi täältä (englanniksi).


Vesiputousten hyödyt ympäristölle

Vesiputousten ihmiselle antamien terveyshyötyjen lisäksi putouksilla on usein positiivinen vaikutus myös ympäröivään luontoon. Koska monet putoukset kosteuttavat ympäristöään vesisumulla, sijaitsee niiden ympärillä paljon kasvillisuutta ja joskus jopa oma mikroilmastonsa. [5] Hyvä esimerkki tästä Suomessa on Korkeakosken putous ja kanjoni, jossa vallitsee kesäisinkin viileähkö ja kostea ilmanala. Kanjonissa tavataan useita harvinaisia kasvi- ja lintulajeja, minkä vuoksi koko ympäristö on luonnonsuojelualuetta ja osa EU:n Natura 2000 -verkostoa. Vesiputousten lähellä on näin ollen usein korkea biodiversiteetti; vastaavasti putouksen tuhoutuminen esimerkiksi vesivoimarakentamisen myötä voi hävittää suuren osan koko alueen eliölajeista.

Vesiputoukset ja kosket pitävät myös jokiekosysteemin terveenä ja elinvoimaisena. Veden virratessa koskien ja putouspaikkojen kautta liukenee veteen happea, joka puolestaan on edellytys mm. kalojen selviytymiselle. Monet kalalajit (esimerkiksi purotaimen) voivat lisääntyä ainoastaan jokien virta- ja koskipaikoissa. Koska useimpien vesiputousten yhteydessä esiintyy koskia, on putouksilla tärkeä osansa eräiden hienoimpien kalalajiemme säilymisessä osana Suomen luontoa. Elinvoimainen jokiekosysteemi tuottaa ruokaa myös ravintoketjun huipulla oleville eläimille, viime kädessä ihmiselle itselleen. Tästäkin syystä vapaat joet putouksineen ovat tärkeitä suojelukohteita paitsi maamme luonnon myös oman hyvinvointimme kannalta.

Korkeakoski
Korkeakosken putouksen lähiympäristö Maaningalla on tunnettu lajirikkaudestaan. Kuva kesältä 2009.


Vesiputouksia uhkaavat tekijät

Huolimatta vesiputousten kauneudesta ja positiivisista vaikutuksista ihmiselle ja ympäristölle on monen putouksen kohtaloksi ajan saatossa koitunut ihminen itse. Suurimmaksi osaksi putousten tuhoutumisen taustalla on ollut kehittyvän yhteiskunnan ja teollisuuden energiantarve (erityisesti vesivoimatalous 1900-luvulla), mikä ei ole aina jättänyt tilaa luonnon säilyttämiselle.

Ohessa olen käsitellyt muutamaa osa-aluetta, jotka ovat viime vuosisatoina muodostaneet erityisen uhan maamme vesiputousten säilymiselle vapaina luontokohteina. Kappaleita lukiessa on tärkeä muistaa, ettei toiminta missään vaiheessa ole rajoittunut vain Suomeen. Käytännössä länsimaisen yhteiskunnan kehitys, josta putoukset ovat joutuneet olemassaolollaan maksamaan, on noudattanut samaa linjaa Euroopasta aina Amerikan mantereille asti.

Vesimyllyt

Jo ennen sähkön valtakautta Suomen koskia ja putouksia on valjastettu ihmisen tarpeisiin. Vesimyllyjen aikakaudella keskiajalta aina 1900-luvulle padottiin useita koskia, jotta jokiveden pinta saataisiin riittävän korkealle myllyn tai sahan voimanlähteeksi. Esimerkiksi Tönnönkoski Orimattilassa on nykyään suuren osan vuodesta kuivana patovallin ja edelleen toimintakuntoisen vesimyllyn vuoksi.

Toisaalta monen vesimyllyn kulttuurihistoriallinen arvo on huomattava. Esimerkiksi em. Tönnönkoskella on sijainnut myllyjä aina 1500-luvulta asti, ja paikka on yksi Museoviraston inventoimista rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Muutenkin vesimyllyjen osuus putousten ja koskien katoamisessa Suomesta on loppujen lopuksi vähäinen. Useimmissa tapauksissa (esim. Hyrynsalmen Komulanköngäs) myllyn rakentaminen ei ole pysäyttänyt virran kulkua kokonaan, eivätkä useimmat myllyt patoineen ole edes säilyneet nykypäiviin asti. Lisäksi monet vanhat vesimyllyt ovat puurakenteisia, ja sulautuvat luontevasti maisemaan häiritsemättä ympäristöä.

Tukinuitto ja laivaväylät

Toinen vesiputouksia ja koskia erityisesti 1800–1900-luvuilla häirinnyt toiminta on ollut tukinuitto ja jokien käyttö laivaväylinä. Uittoa harjoitettiin joissa ympäri maatamme, ja yleensä tukkipuiden perille saaminen ehjinä edellytti ainakin suurimpien koskien ja putousten ohittamista tai perkaamista. Monet kosket perattiin kivistä ja tasoitettiin, mikä sai joet muuttumaan luonnontilaisista virtavesistä lähemmäs keinotekoisia kanavia. Uittojen loputtua 1900-luvun jälkipuoliskolla on eräitä perattuja koskia entisöity alkuperäisasuunsa mm. kiveämällä uomia uudelleen (esimerkiksi Karjaanjoen Pitkälän- ja Maijalankosken alueet). Paljon on kuitenkin vielä tekemättä.

Uiton yhteydessä osa koskipaikoista oli tapana kiertää rakentamalla putousten rinnalle veden virtausta sääteleviä patoja ja uittorännejä. Rännejä pitkin tukit uitettiin putousten ohi turvallisesti alavirtaan. Vaikka pääosa näistä rakenteista on 1960-luvun jälkeen hävinnyt, joitakin on edelleen nähtävissä mm. Rovaniemen Auttikönkään putouksen yhteydessä (kuva alla). Vaikka rakenteet eivät estäisikään putousta virtaamasta, ne usein heikentävät kohteen luonnonkauneutta. Kulttuurihistoriallisista syistä rakenteita on joissain paikoissa museoitu, siinä missä myllyjäkin.

Auttiköngäs
Auttikönkään putous ja museoitu uittoränni Rovaniemellä 5.6.2009.

Tukinuiton ohella on eräitä putouksiamme menetetty myös, jotta joki saataisiin auki laivaliikenteelle. Yksi esimerkki tällaisesta on Lempäälässä 1800-luvun puoliväliin asti virrannut Kuokkalankosken putous, joka oli kuuluisa kuohuistaan, ennen kuin koski vuonna 1859 tasoitettiin laivaliikenteelle. Loppujen lopuksi koko projektista ei edes koitunut pidemmän tähtäimen hyötyä, sillä nykyisin laivat ohittavat paikan alueelle myöhemmin rakennetun Lempäälän kanavan kautta. Alkuperäisen kosken loistosta ei sen sijaan ole jäljellä enää juuri mitään. [6]

Ojitukset

Moni vesiputous on kärsinyt välillisesti myös soiden ojittamisista, mitä on tehty ympäri Suomea ainakin 1800-luvulta asti. Ojittamisen tavoitteina on aikaisemmin ollut mm. suomaiden muuttaminen pelloiksi, sekä metsätaloudelliset syyt. Nykyisin soita ojitetaan pitkälti turvetuotannon vuoksi, vaikkakin moni alue on jo suojeltu.

Koska moni joki ja sitä myöten vesiputous saa vetensä suomailta, voi suon kuivattaminen pahimmillaan viedä ison osan joen vedestä, ja sitä myöten myös putouksen näyttävyydestä. Esimerkiksi Jämsässä virtaava Nytkymenjoki, johon kuuluu tunnettu Juveninkosken putous, on nykypäivänä selvästi vähävetisempi kuin ennen alueella tapahtuneita soiden ojituksia. Nytkymenjoen yläpuolisen Kynnyssuon käyttämisestä turvetuotantoon keskustellaan vielä tänäkin päivänä, vaikka suunnitelma on selvässä ristiriidassa joelle vasta laadittujen hoito- ja kunnostussuunnitelmien kanssa [7].

Sähköntuotanto vesivoimalla

Vaikka vesimyllyjen, ojitusten, tukinuiton ja laivaliikenteen vaatimat muutostyöt ovat hävittäneet Suomesta koskia ja putouksia, on niiden vaikutus kuitenkin vähäinen verrattuna luonnontilaisten vesiputoustemme suurimpaan uhkatekijään: vesivoimarakentamiseen. Vesivoimarakentamista putousten kannalta olen käsitellyt tarkemmin artikkelissa "Vesiputoukset ja vesivoima Suomessa", joten käyn ohessa läpi ainoastaan pienen tiivistelmän.

Virtavesien valjastaminen sähköntuotannolle 1800-luvun loppupuolelta lähtien on hävittänyt maastamme enemmän putouksia kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Pääasiassa tämä johtuu voimalaitosten yhteyteen lähes aina rakennettavista patoaltaista, jotka peittävät tai kuivaavat alkuperäisen jokiuoman, ja ohjaavat putoukselle aiemmin virranneen veden voimalan turbiineille. Tyypillisesti voimaloita on rakennettu ensimmäisinä jyrkimpiin ja suurimpiin putouksiimme, koska niissä energian talteenotto on tehokasta, sähköteho suurta ja laitoksen rakentaminen helppoa.

Halkiankosken voimala
Halkiankosken 0.3 MW:n minivesivoimalaitos Pornaisissa.

Vaikka vesivoimaa markkinoidaan erityisesti energiayhtiöiden toimesta "puhtaana" ja ympäristöystävällisenä sähköntuotantotapana, on vesivoimalla useita ympäristölle erittäin haitallisia tekijöitä: näihin kuuluvat itse koskimaiseman tuhoutumisen ohella mm. jokiekosysteemin kärsimät vahingot, liittyen esimerkiksi vaelluskalojen kulkureitteihin ja seisovan vesimassan laadun huononemiseen. Kaikista näistä syistä vesivoiman korvaaminen muilla energiavaihtoehdoilla tulisi ottaa yhdeksi tulevaisuuden tavoitteeksi. Tämä on tärkeää erityisesti siksi, että Suomen jokien pudotuskorkeus ja vesivoiman osuus sähköntuotannosta ovat keskimäärin pieniä – toisin kuin esimerkiksi vuoristoisessa Norjassa. Siksi voisi pohtia, löytyisikö maamme putouksille arvoa kenties muutenkin, kuin vain talouden rattaita pyörittävinä lannistettuina energiamyllyinä?

Yhteenveto

Voidaan aina sanoa, että ilman vesiputousten ja koskien hyödyntämistä tärkeä osa hyvinvointiyhteiskunnastamme olisi jäänyt syntymättä. Luultavasti asia onkin näin, olihan vesivoima vielä 1900-luvun puolivälissä maamme käytännössä ainoa merkittävä energianlähde. Yhtä lailla tukinuitto on aiemmin ollut tärkeä osa Suomen metsäteollisuutta, kun muita keinoja puiden kuljettamiseen ei juuri ole ollut. Yhdessä Suomen teollisuuden ja talouden kasvu ovat tehneet elämästämme vuosi vuodelta helpompaa, ja nostaneet Suomen vahvaksi ja itsenäiseksi valtioksi maailmalla (ja toivon mukaan se sellaisena vielä pysyykin). Siksi on perusteltua olettaa, että ilman Suomen koskia ja putouksia eläisimme tänäkin päivänä nykyistä paljon köyhemmissä oloissa.

Mutta vaikka näin onkin ollut 1900-luvulla, on maailma muuttunut paljon 2000-luvulle tultaessa. Nyky-Suomesta tukinuitto on loppunut uusien metsätyökoneiden ansiosta jo kauan sitten, ja vesivoimankin osuus sähköntuotannosta on enää 10–20 % vesitilanteesta riippuen (2016) [8]. Mielestäni Suomen yhteiskunnan tulisi nyt katsoa ennen muuta tulevaisuuteen. On todennäköistä, että koko ajan teknistyvän maailman keskellä arvostamme tulevaisuudessa entistä enemmän luonnonrauhaa ja aitoja, eläviä luontokohteita. Siksi nyt kahlittujen putoustemme vapauttaminen tulee ottaa ainakin pitkän tähtäimen tavoitteeksi, jos haluamme aidosti kunnioittaa maatamme. Yhtä lailla myös tukinuittoon taannoin perattujen jokiuomien ennallistamista tulee jatkaa, vaikka paljon on jo tehtykin.

Kun tekniikka edelleen kehittyy, on loppukin vesisähkö kenties mahdollista korvata tulevaisuudessa uudella, entistä ympäristöystävällisemmällä sähköntuotannolla. Esimerkki tällaisesta on hajautettu energiantuotanto perustuen esim. aurinko- ja tuulivoimaan, yhdessä ns. älykkäiden sähköverkkojen kanssa. Jokaisella tekniikalla on kukoistuskautensa, ja kautta historian ovat uudet tekniset sovellukset korvanneet vanhoja. Tämä pätee myös vesivoimaan yhtä lailla, kuin se päti vaikkapa vesimyllyihin, öljylamppuihin, tukinuittoon tai höyryvetureihin 1900-luvulla.

Hyvällä yhteistyöllä ja tekniikan kehityksellä – luonnon arvostamisen ohessa – voimme kenties vielä jonakin päivänä nähdä myös Suomen mahtavimpien vesiputousten virtaavan jälleen vapaina. Toivoa ainakin voi.


Luettavaksi

Lisälukemista kaipaaville olemme keränneet ohessa linkkejä muutamille ulkopuolisille internet-sivustoille, jotka tavalla tai toisella liittyvät vesiputouksiin. Valtaosa sivustoista on englanninkielisiä.

Vesiputouksista yleisesti:

Suomen vesiputouksista:

Vesiputouksista maailmalla:

Muita linkkejä:


Lähdeluettelo

  1. Koski – Wikipedia, http://fi.wikipedia.org/wiki/Koski, viitattu 6.4.2016.

  2. World of waterfalls – How are waterfalls formed?, http://www.world-of-waterfalls.com/featured-articles-waterfalls-101-how-are-waterfalls-formed.html, viitattu 6.4.2016.

  3. Reinorinne.com – Kuusamon koskisota, http://www.reinorinne.com/koskisota, viitattu 6.4.2016.

  4. The Secret to a Happy, Healthy Life Already Exists in Nature, http://www.world-of-waterfalls.com/news-article-the-secret-to-a-happy-healthy-life-already-exists-in-nature.html, viitattu 6.4.2016.

  5. World of waterfalls – Why do we care about waterfalls?, http://www.world-of-waterfalls.com/featured-articles-waterfalls-101-why-do-we-care-about-waterfalls.html, viitattu 6.4.2016.

  6. Virtuaalikoulu – Kotiseudun historiaa (Lempäälän kunta 1992), http://www.virtuaalikoulu.org/historia/historia.doc, viitattu 6.4.2016.

  7. Nytkymenjoen kunnostussuunnitelma valmis, http://www.ymparisto.fi/download/noname/%7BA0B2E59E-EB65-4646-A76A-5F25949833B6%7D/99811, viitattu 6.4.2016.

  8. Vesivoima – Energiateollisuus, http://energia.fi/energia-ja-ymparisto/energialahteet/vesivoima, viitattu 6.4.2016.

  9. Lounema, Risto, 2. painos (2001). Suomen luonnon ihmeitä. Yhtyneet Kuvalehdet Oy. s. 106. ISBN 952-5257-27-4.

  Tilaa uutiskirje

Postituslistamme jäsenenä kuulet ensimmäisten joukossa uusista vesiputouksista sivustollamme.

Tilaa uutiskirjeemme täältä!

  Yhteistyössä

Twitter